Lasketteluripari Åressa 2010

Aikainen aamu, vaikka ei ole kiire rinteeseeen. Lähdemme kohti kotia. Kotia, joka on ollut ilman minua yli viikon. Täältä tullaan!  Linja-auto on pakakattuna edellisenä iltana, joten laivarepun selkäänlaitto ja aamiainen on aamun tärkeimmät tehtävät.

Matkalla ihmettelemme seurustelun ihmeellistä maailmaa. Teemme reilun seurustelun sääntöjä ja ihmettelemme täydellisen seurustelukumppanin ominaisuuksia. Toivottavasti löydämme niistä jotakin itsestämmekin. Työskentelyn tuloksia kannattaa kysellä leiriläisiltä, sillä heiltä se tieto kuitenkin tuli.

Puhuimme myös konfirmaatiosta ja siihen liittyvästä harjoituksesta, joka on lauantaina 6.3. klo 16:00 Uskelan kirkossa. Muistin virkistämiseksi kaikille jaettiin moniste asian tiimoilta.

Harjoittelimme konfirmaatiolaulua Kaisa kanttorin säestyksellä.

Siniverinen linja-automme päätti poistaa yhdestä renkaastaan ilmat, joten sitä varten pidimme pienen huoltotauon ja saimme vararenkaan korjaushallin edessä hyvin vaihdettua paikalle. Korjauksen ainana leikimme Esterin auto -laululeikkiä. Onneksi lähdemimme ajoissa matkalle, niin ei ollut vaaraa, että myöhästymme laivasta. Ylimääräisiä taukoja ei kuitenkaan nyt voinut pitää.

Kun tulimme laivalle, menimme heti syömään seisovaan pöytään. Suurin osa lastenpöydän ranskalaisista ajatui jotenkin kummallisesti leiriläisten lautasille, mutta onneksi laivayhtiö osaa varautua asiaan. Muutamat sentään osasivat ottaa herkuttelun rauhallisesti ja viettivät pidemmän kaavan mukaan aikaansa ruokapöydässä.

Ruokailun jälkeen oli vapaata ja jotkun kävivät kuuntelemassa suomalaista räp-musaa. Taisi siinä samalla muutama rahakin vaihtaa omistaajaa tuolla TAX Free myymälässä. Illalla lopetimme yhdessä päivän Herran siunaukseen ja toivotimme hyvät yöt.

Turkuun saavuimme aikataulun mukaan ja matkasimme omaan kotiin.

Tunnin päästä pitäisi olla linja-auto pakattu ja huoneet siivottuna. Kauhia touhu ja meteli kuuluu kaikkialta. Kuka näitä tyhjiä limsatölkkejä on tänne oikein on tuonut. Saimme juuri viimeisen kerran nauttia Ann-Marin ja Per-Ivarin valmistamasta uskomattoman herkullisesta päivällisestä. Tänään oli perunamuusia ja riistakäristystä metsäsienikastikkeella. Aivan älyttömän hyvää. Jälkkäriksi oli valkoiseen makeaan töhnään upottettuja marenkipaloja suklaakastikkeella. NAM. Olisi kiva mennä tämän mahan viereen nukkumaan.

Edessä on viimeinen ilta: Laulua, leikkiä, liikuntaa ja tunnelmallinen iltakirkko. Eilen nuoret valmistivat mosaiikkiristit, jotka isoset tänään luovuttavat heille siunauksen kera. Illan lopuksi luetaan kirjeet kotoa. Ikävä on kaikilla varmasti kova, vaikka väittävätkin täällä viihtyvänsä ; ) Toivottavasti kukaan ei tule muistaneeksi, että Suomi pelaa tänään jotain vaatimatonta jääkiekko-ottelua, sillä kaikkia taiteen sääntöjä uhaten meinasimme pidättäytyä siitä. Kannustakaa te Suomen miehet voittoon, niin me tullaan sitten sunnuntaina juhlimaan sitä teidän kanssanne!

Sönde tunnusti juuri, että hänellä on laukku vielä pakkaamatta, eikä tällä toisellakaan blogistilla mene yhtään sen paremmin. Ennkuin tulee sanomista, meidän on parasta ryhtyä tuumasta toimeen. Seuraavan kerran päivitämme blogia vasta kotimaassa, koska näiden yhteyksien kanssa on koko ajan ollut vähän ongelmia. Että perästä kuuluu!

SS-joukot

Kotiuduimme juuri rinteestä. Päivä oli upea, vaikka aurinkoa ei paljon nähtykään. Huipulla tuuli, mutta pakkanen alkoi pikku hiljaa hellittää. Joku uskalsi jo vähentää vaatetustakin.

Asiat ja ihmiset alkavat löytää paikoilleen ja tunnit soljuvat eteenpäin ajoittain lähes harmonisesti. Parasta on kuulla hissijonossa tai kesken laskun iloinen “Moi Suvi!”, kun joku tutun oloinen hahmo kiitää ohitse lumi pöllyten. Tyypit ovat tosi taitavia ja heidän liikkumistaan, olemistaan ja riemuaan on ilo katsoa. Ihan kuin viihtyisivät seurassamme.

Oppitunneista tuli palautetta. On kuulemma joskus vähän tylsää. No tunnustan olevani vähän taipuvainen luennoimaan, eikä Kaarlokaan nyt kaikkein vähäpuheisin tyyppi ole. Välillä Kaisa ja Sönde joutuvat huomattamaan, että joku taisi tunti sitten pyytää päästä vessaan ; )

Emme ottaneet nokkiimme, mutta päätimme ottaa opiksemme. Tänä iltana nuoret saavat tehtäväkseen isosryhmissä valmistaa oppitunnin pidettäväksi muille. Toivottavasti he täyttävät tilan omilla raikkailla ajatuksillaan, eivätkä päästä meitä puupäitä vauhtiin…

Lauri V pyörii tässä keittiössä, kun kirjoittelen tätä ja lähettää äidille ja isälle terveisiä : )

Ihmisen ikuinen kysymyt on ollut ja on: Mitä rakkaus on? Tämän päivän rinnepohdintatehtävänä olikin kysymys siitä, että kuinka voi rakastaa niin paljon, että se tekee kipeää? Vastauksia tulee sitten myöhemmin, jos niitä saamme.

“Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”  (Matt. 28: 18–20)

 
Tämä raamatun paikka on monelle tuttu ja antaa meille ymmärryksen Jumalan suuresta rakkaudesta. Kaikki leiriläiset ovat saaneet opetella ko. raamatunkohdan ihan ulkoakin. Ainakin ennen leirin loppua se tulee olla opeteltu. 

Lumitöitä, lattian pesua ja imurointia oli hommana kun jäimme suorittamaan leirikeskuspalvelua. Ihan omasta syystä oli mahdollisuus aloittaa päivä ilman rinnettä, mutta kaippa tämä antaa tekemisille uuden tarkoituksen. Sellaisella tekemiselle, joka on salittua ja sellaiselle tekemiselle, joka ei ole sallittua.

Sönde

PS. Atte ja Santeri lähtettää terveiset kaikille lumitöitä tekeville.

Hu huh. Pakkasennätys on lyöty, mittarista lähes loppuu alapuolelta asteikko. Melkein -40 astetta. On aika siirtyä tuleviin unelmiin, koska linja-autokin on kohmeessa, eikä helposti lähde käyntiin. Mutta lähtee kyllä, sanoi AP, ja ryömi hakemaan apukaapeleita, samalla harmitellen, ettei ole viettänyt yötään autonakkujen vieressä samassa sängyssä.

Mitä minä olen 15 vuoden päästä ja mitä haaveita minulla on? Mitä  elämäni tarjoaa minulle juuri nyt? Miten nämä elämäni hetket ovat eroavat toisistaan? Näitäpä mietimme tänään aamupäivällä ennen rinteeseen lähtöä.

Juuri ennen lähtöä linja-automme päätti vuotaa kuiviin. Kiitos pakkasen. Autossa oleva WC-järjestelmä  päätti luovuttaa kaiken pakkasnesteen lumihangelle. Siinä sitä  sitten oli, sinivihreää nestettä. Linja-auto on siis siniverinen. Reipas puhdistus ja mars matkaan. - Ai niin, oltiin me siellä aamupäiväjumiksessa juuri ennen matkaa.

Iltasella katsoimme maailman kuuluisimmat kuolemantuomitun elämänkerran, pienten teknisten ongelmien jälkeen. Elokuvassa tuli ilmi, että kaveri oli syntynyt vaatimattomiin oloihin ja vietti siitä huolimatta normaalin lapsuuden, tehden joskus ihmeitäkin. Hän opetti ihmisiä rakastamaan lähimmäistä ja jakamaan kaiken köyhille. Sellainen oli se elokuva. Huomionarvoista elokuvassa oli se, että kuoleman jälkeen hän nousi kuolleista ja antoi hommat maan päällä Pyhälle Hengelle. Karu hemmo oli hän.

Sönde

PS. Kanttorin pojalle nimpparionnittelut. PSS. Ja Vilhon perheelle myös onnittelut ja siunausta.

Edellisen illan kylmä viima ei tuntunut lainkaan vähenevän, päinvastoin. Lämpötila laski vieläkin alemmas ja säätiedotukset lupasivat maanantaille puolipilvistä säätä. Edellisenä iltana olimme päättäneet, että pitäisimme maanantaina rinnelepopäivän siinä toivossa, että ilma  lämpötila nousee.

Tutut aamukuviot alkoivat normaalisti, paitsi se, että Ruotsi voitti Suomen jääkiekossa. Tämän oli siis pakko olla niitä maanantaipäiviä, jolloin olisi pitänyt pysyä sängyssä. Vai oliko sittenkään?

Vaikka kysymyksessä olikin vapaapäivä, niin sitä se todellakaan ollut. Suvi piti päivän aikana keskustelevia oppitunteja raamatun henkilöistä ja välillä keskustelu  jatkui, vaikka sen olisi pitänyt tyystin olla hiljaista. Varmaan lähes tuhat eri henkilöä esiintyy raamatun sivuilla pitkän aikavälin aikana. Raamattu on todella kirjojen kirja. Kertomus ihmisen elämästä ennen ja nyt ihan tähän päivään asti.

Kyllähä sitä päivällä uloskin tarvitsi mennä. Isoset olivat valmistaneet liikunnallisen leikkihetken ulos, jossa pipo pomppi ja jalat liikkuivat.

Keskustelujen vastapainoksi aloimme valmistelemaan Hiljaisuuden messua. Isosryhmät saivat jokainen tehtäväksi tehdä muovailuvahasta rukousalttarin messuun. Hienoja niistä tulikin. Illan hämärtyessa kävelimme leirikirkkoon täysin kirkkaan tähtitaivaan alla ja hiljennyimme messuun. Kyllä me tarvitsemme hiljaisuutta ja toisen ihmisen kunnioitusta elämäämme. Toivottavasti sitä täällä vielä opitaan.

Sönde

Aamu valkeni hyisen kylmänä. Pakkasta ulkona oli reilut -25 astetta ja purevuutta lisäsi tuuli. Nyt oli laitettava kaikki vaatteet päälle ja mietittävä tarkkaan miten suojata kasvot viimalta. Eipä näyttänyt ensimmäisen päivän laskettelikelistä tulevan kovinkaan mukava.

Pakkasesta huolimatta menimme kuitenkin aamupalalle, josta teimme päiväksi eväät rinteeseen. Muutamat tekivät voileipiä ja ottivat lämmintä juotavaa termariin. Mahdollisuutena oli myös pasta med kanankoipia. Ja eikun kaikki vaatteet päälle ja kävellen kirkkoon viettämään aamujumista. Luomakunnan sunnuntai kertoi meille Taivaallisen Isän suuresta luomistyöstä, jota me kaikki saimme lähteä todistamaan Åren rinteille.

Ei näitä rinteitä ole tehty katepillarilla oli ensimmäinen ajatus kun saavuimme rinteen läheisyyteen. Oli siinä sen verran paljon korkeuttta ja leveyttä. Huomasimme harmiksemme, että kylmä sää med tuuli oli sulkenut useat  rinnehissit. Eikö tänään päästäkkään laskemaan?

No ei hätää kuitenkaan. Kätevä kanttori Kaisa ratkaisi ongelman hetkessä. Hän selvitti, että pienen matkan päässä olisi rinteitä auki ja eikun kaikki tavarat takaisin autoon ja kyytiin. Ja siiten laskemaan läheisille Åren rinteille, jotka ovat hieman sivussa. No onneksi ohjaajat Kaarlo, Suvi ja allekirjoittanut saivat vuokrattua kamat laskettelua varten.

Jakauduimme ryhmiin, jotka olivat jaettu taitotason mukaan. Jokaisella ryhmällä oli joko isonen tai ohjaaja valvomassa laskettelua. Eipä siinä seuraavan viiden tunnin aikana sitten paljon muita leiriläisiä nähty. Vaikkakin välillä pyyhälsi, joku ohi tai taukotuvalla nähtiin eväitä syöden.

Päivän ajaksi saimme pohdittavaa: Mikä on milestäsi pyhää? Mikä paikka on mielestäsi pyhä ja miksi? Tätä sitten pohdimme ja ruokatauolla keskustelimme.

Kellon näytettyä hieman vaille viisi, lähdimme takaisin majapaikkaa.
Majapaikassa teimme vielä luomisesta ryhmien kanssa taidetta ja ihmettelimme tätä kaikkea luotua. Ja siinähän sitä aikaa mukavasti menikin.

Laskettelupäivän saldo: kylmiä neniä, yksi venähtänyt käsi ja yksi rikkimennyt laudan side. Käden kanssa kävimme varmuuden vuoksi terveyskeskuksessa, mutta siinä oli vain venähdys - käden päälle kaatumisen seuraus. Ei siis mitään vakavampaa - onneksi.

Sönde

Ulkona satoi lunta ja tuuli piiskasi kasvoja, kun astuimme ulos Tukholmassa terminaalista. Tuttu ja turvallinen Vainion linja-auto oli meitä termimaalin pihalla odottamassa.

Matka alkoi kohti majapaikkaa: Åren kunnassa Vallbonin tunturikylässä sijaitsevaa Vallbogårdenia. Ensimmäisenä tehtävänä matkan aikana oli aamu-unet. Unesta saimme nauttia pari tuntia. Todellisuudessa vain muutamat nukkuivat sillä suurin osa alkoi lukemaan raamattua. Ei kuitenkaan ihan vapaaehtoisesti, sillä raamatun kansilehtien sisältä löytyvät ulkoläksyt, jotka tulee olla suoritettu ennen leirin lopetusta. Lähes koko matkan ajan joku leiriläinen siirtyi linja-auton etuosaan leirin ohjaajille suorittamaan ulkoläksyään. Jollekin se oli helppoa ja jollekin ei. Mutta yritys palkittiin aina. Ei karkilla vaan kannustuksella.

Matkalla myös tutustuimme toisiimme paremmin. Saimme paperin, jossa oli adjektiiveja monessa rivissä. Aina yhdestä rivistä kerrallaan valitsimme sen, joka parhaiten kuvaa itseään. Ei helppoa. Sitten valittiin kolme tärkeintä ominaisuutta ja ne merkittiin erikseen ja annettiin paperi vieruskaverille. Hän sitten kävi uudellee paperin läpi ja antoi omat ajatuksensa kaveristaan. Ja olihan siinä ihmettelemistä, kuinka erilaisina samaan ihmistä pidettiin. Erilaisena - Jumalan luomistyön tuotteena.

Linja-auto jatkoi matkaa ja yritimme katsella myös DVD-levyltä ohjelmaa, siinä kuitenkaan onnistumatta, koska kuva hyppi ja hävisi epämääräisessä järjestyksessä. No ei siis tarvitse katsella paluumatkallakaan.

Havaintoja Ruotsista: täällä ei ole liikenneasemia, jonne voi mennä vessaan reilut 40 ihmistä ilman ongelmaa. Kaikki bensa-asemat ovat sellaisia Sulo Vilen tyyppisiä - pieniä siis. Ja lunta on naapurimaahamme satanut paljon.

Vihdoin saavuimme perille keskelle ei yhtään mitään. Majoitushuoneet oli jaettu matkalla, joten tavaroiden vienti oli helppoa, kun ensin talo ja sitten oikea huone löytyi. Osa pojista pääsi ihka uusiin tiloin, jotka olivat valmistuneet saman päivän aikana.

Aikaisen aamun ja matkan rasittamat, mutta iloiset matkalaiset menivät nukkumaan. Ei siinä montaa hetkeä enää puhuttu.

Sönde

Pääsimme laivaan kaikki. Lukumäärä täsmäsi ja jopa Sami -isonenkin tuli ihan ajoissa terminaaliin. Laivassa oli tunti shoppailuaikaa ja muutamat kokeilivat luvatta raha-automaattejakin. No kaikkea tarvitsee yrittää. Eivät kuulemma osanneet lukea ruotsinkielisiä numeroita. Olen siis pakko ruotsin kannattaja, ainakin tässä suhteessa.

Iltasella kello 22 aloitimme ensimmäisen yhteisen oppitapahtuman matkallamme.
Mietimme yhteisesti isoille fläpeille: kaipaustamme, pelkojamme, odotustamme.
Kaipaus kertoi selvästi, että olimme jättäneet kotiin meille tärkeitä ihmisiä ja monia asioita: perheen, äidin, tyttöystävän, koulun, kaikki rakkaat, MP-hallin ja tietokoneen.

Matkan aikana tapahtuvat ikävät asiat kertoivat mukavasti terveellisestä pelosta, jota meillä ihmisillä on hyvä olla, jotta osaamme varautua oikein eri tilanteisiin.
Fläpille tuli tekstiä: Että käy jotakin rinteessä. Tulee kova ikävä. Isoja mäkiä. Rahat loppuvat. Hajoitan jotain. Sairastun. Mokailen paljon.

Odotus on kivaa. Ainakin useimmiten. Retkeltä odotamme paljon: Laskettelua. “nukkumista”:)  . Rippijuhlia. Tulevaa viikkoa. Majataloa. Hyvää säätä ja vähän pakkasta. Kakkuuu. Rahaa. Aurinkoisia rinteitä. Kotiin pääsyä. Kahvia ja pullaa.

Tämä matka on myös hyvin jännittävä, sillä joudumme luopumaan jostakin meille niin tavallisista ja tärkeistä asioista: Miten selviän ilman puhelinta? Jännitystä aiheuttaa myös tuleva puhelinlasku retken tiimoilta. Sekä tietenkin muutamat muutkin asiat: Svenska talande. Rinneturvallisuus. Sattuuko minulle jotakin? Ja sujauttelenko itseni metsään?

Näin suurella porukalla matkan tekeminen ilman yhteisiä lupauksia ei onnistu, joten niitäkin kirjoitimme ylös…
Lupaan että… Olen kiltimpi. Pääsen ripiltä. Nauttia. Olla polttamatta. Lasketella. Syön paljon. Olen reilu. En poikkase jalkaani. Nukun ainakin jossain vaiheessa.
Lopuksi sovimme, että tällä viikolla minä: Laskettelen paljon. Opin Jeesuksesta. Olen ajattelematta arjen ahdistusta. Olen kiltti. Otan paljon kuvia. Heitän Hanna lumihankeen. Olen Santerin kaveri. Hyppään hankeen. Olen huipulla.

Illan pääteeksi Suvi puhui naamioista, joista meidän tulisi voida luopua. Näin paaston alettua on hyvä miettiä mistä voisimme luopua ja saada sen tilalle jotakin uutta, joka rakentaa meitä. Mitä meillä on liikaa? Miksi käyttäydymme toisin kun ympärillä on määrätty kaveripiiri? Voisimmeko luopua naamioista, jota kannamme? Herran siunaus ja kohti unten maita.

Sönde

PS. Muutamissa hyteissä oli viemäriongelma. Ensin vesi ei mennyt pois ja sitten se tuli ylös toisen hytin lattiakaivosta. Siinä oli puhaa laivayhtiöllä, mutta loppu hyvin ja kaikki hyvin.

Jep jep. Matkalla ollaan ja ihan kaikki. Riparipassit olivat täynnä ja siksi kaikki ovat matkalla. suuri puheensorina kuuluu linja-auton takaosassa ja monet vertailevat soittolistojaan joko kännyköissä tai MP3 soittimessa. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Saas nähdä millaisia tuloksia saavutamme.